Tekstit

Kuva
Viinirypäle. Nerokas. Eräs keskustelu kirvoitti mua tutkimaan viinirypälettä. Yksi kaikista Taivaan Isän nerokkuuden osoituksista. Viinirypäle: vesi, sokeri ja hiiva samassa paketissa. Reilu parikymmentä astetta päiväntasaajan molemmin puolin veden saanti ja säilyminen oli todellinen ongelma vielä satakin vuotta sitten. Missäs neste paremmi säilyisikään kuin ensin kasvaessaan rypäleeksi ja sitten siitä saatavassa mehussa. Mehun säilymisessä taas auttoi rypälesokeri ja rypäleen pinnalla oleva villihiiva. Poljetun rypälemehun kun laittoi nahkaleiliin, niin se alkoi lämpimässä käydä aivan pian. Leili venyi ja paisui käymisen johdosta. Siksi Jeesus muuten totesi, että uutta viiniä ei panna vanhoihin leileihin. Aikalaisille syy oli paljon selvempi kuin meille. Vanhan leilin nahka oli jo venynyt venymisensä, se ei kestäisi uuden viinin käymistä ja painetta.  Vanhan viinileilinkin saa jälleen joustavaksi, mutta se vaatii veteen upottamisen ja voitelua. (koska tyhjänä se on kova ja taipuma...
Kuva
Se on täytetty!  Kun ajattelee opetuslapsia tällä hetkellä silloin muinoin, niin toi lause ei menny perille, vaan siellä oli iso kakka housussa, että o-ou, nyt se kuoli! Ne tappaa meirätkin. Tää oli tässä, me seurattiin kolme vuotta tota äijää ja nyt ne tappo sen. Voin kuvitella ne kiistat, keskinäiset huudot. Pietarin jossain nurkassa istumassa kasvot käsillä peitettynä totaalisessa moraalisessa romahduksessa petettyään parhaan ystävänsä ja opettajansa, vaikka uhosi vaikka kuolla. Jotkut opetuslapset ehkä tajusi paremmin kuin toiset, koska Jeesus ihan selkokielellä sanoi, että jätkät kohta mut tapetaan, mun täytyy kuolla, mutta nousen kolmen päivän päästä.  Ehkä ne aatteli, että tää on taas niitä Jeesuksen vertauksia joista me ei tajuta, eikä kehdanneet kysyä että mitä sää Opettaja tarkotat tolla, että sun pitää kuolla ja nouset ylös? Toiset opetuslapset ymmärsi paremmin kuin toiset. Naisopetuslapset (joo Maria ja sen sisko ja muita naisia pyöri siinä samassa porukassa) tais...
Suomen parlamentaarisen demokratian sudenkuoppia.  Löydän muutaman haaksirikkotason ongelman, jotka estävät todellisen kehityksen ja jättävät yhteiskunnan sutimaan paikoillaan tai korkeintaan lähtökuoppiinsa. Vaalikaudesta toiseen, - päiväni murmelina- . 1. Vaalikaudet katkaisevat tai suorastaan peruuttavat edellisen vaalikauden valmistelut ja päätöksiäkin. Lisätään tähän heiluriliike, mikä aiheutuu silloin jos vallassa oleva hallitus tekee Suomelle edullisia, mutta kiperiä ratkaisuja ja joku demografia joutuu tinkimään saavutetuista eduista. Tämä näkynee äänestyskäyttäytymisessä ja seuraavaan hallitukseen äänestetään taas toiselta laidalta, joka nollaa edellisen hallituksen toimet. Miten tämä neljän vuoden virkamieshippa voi olla Suomen etu? Sama tietysti kuntavaaleissa. 2. Hallituksen ja opposition muodostuminen: esimerkki viime eduskuntavaaleista, mikä tuntuu kansalaisen järjelle epäreilulta: suurin nousija on nyt oppositiossa ja suurin putoaja istuu hallituksessa, nämä puljauks...
Kuva
  Uskoontuloni - Ville Turkkinen -   17.02.2020   Tämä on ennenkaikkea todistus Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan pelastussuunnitelmasta. Jeesus otti ihmisen muodon ja eli rikkomatta kertaakaan Jumalaa vastaan missään asiassa. Hänet murhattiin silloisen papiston/poliitikkojen toimesta Jumalanpilkasta. Hän suostui murhattavaksi minun takiani, kuoli minun sijastani, jotta välttyisin oikeudenmukaiselta tuomiolta. Jeesus kuoli, mutta kuolema ei voinut syytöntä pitää. Jeesus nousi kuolleista ja palasi Isän luokse taivaaseen ja lähetti Pyhän Henkensä, puhalsi minun sieraimiini sen Elämän Hengen, joka paratiisissa menetettiin. Mutta näin vasta 29 vuotta syntymäni jälkeen. Lapsenuskoa minulla oli, oikeastaan aika voimakastakin, tuonne neljääntoista ikävuoteen saakka, mutta siitä oikeastaan alkoi toinen samanmittainen jakso missä katsoinkin elämästä ne omat pelikortit. Ei tullut kovin hyvä käsi. Sain siis kristillisen kasvatuksen, luterilaisen, Jeesuksesta kotona puhuttiin ja lu...
Kuva
Äänestäminen.  Kuntavaalit, eduskuntavaalit, presidentinvaalit, puolueet ja ehdokkaat. Vaikea show.  Ehdokkaan valinnan teen kuitenkin rukoillen. Iso painoarvo on sillä, onko kuulainen Jumalalle, mutta voi olla mahdollista, että ohje tulisi valita ei-uskova, jolla on järki päässä. Tässä kun ei olla valitsemassa seurakunnan paimenta. Jos kansanedustajien valinnassa olisi raamatulliset kriteerit, ei löytyisi enää kovin montaa edustajaa koko maasta. Yhden puolison ihmiset taitavat olla se todellinen vähemmistö tässä rikkinäisessä maailmassa. Vaikka Suomessa on parlamentaarinen demokratia ja monipuoluejärjestelmä verrattuna vaikka USA:n kaksipuoluejärjestelmään, on täällä vastakkainasettelu sama. Suuremmassa mittakaavassa vastassa on Marxilainen ideologia, joka manifestoituu monessa vihervasemmistolaisessa liikkeessä täydellä pimeyden voimalla ultimaalisessa tähtäimsessä hajottaa yhteiskunnan koossapitävä perusyksikkö, perhe. Se koittaa tuhota avioliittoinstituution, sukupuolet, o...
Kuva
  ”Älä tuomitse, jotta sinua ei tuomittaisi” Tuomitseminen - arvionti - arvostelu Aivan ensimmäiseksi täytyisi käsitellä arvioinnin ja tuomitsemisen ero. Arviointi ja arvostelu on yksinkertaisesti kannanotto, onko joku hyvää tai pahaa, oikeaa tai väärää. Siinäkään mielipide ei ole riittävä arvioinnin mittari sillä ihminen on erehtyväinen ja ailahtelevainenkin, vaan moraalikäsityksen täytyy pohjautua johonkin objektiiviseen ja pysyvään, tässä tapauksessa Raamattuun. Arviointi on tarpeellista ja sitä tapahtuu kaiken aikaa arkielämässä niinkuin uskonelämässä. Tuomitsemisella on usein negatiivinen konnotaatio ja kielii negatiivisesta ja kovasta asenteesta. Jos motivaatio auttaa puuttuu, onkin kyse armottomasta tuomitsemisesta. Arviointi taas tapahtuu rakkaudesta käsin. Synnin sanominen synniksi ei ole rakkaudettomuutta.  Tuomitseminen Raamattu esittää kokoelman moraalisäännöstöjä ja arvoja (johon meidän pohjoismainden hyvinvointi ja yhteiskuntarauhakin perustuu). Raamattu sanoo mm...

Pari ajatusta pari-ajatuksesta.

Kuva
Pari ajatusta pari-ajatuksesta.   Seurustelu ja puolison valinta Avioliitto on kylliksi vaikeaa yhteen kasvamista siinäkin harvinaisessa tapauksessa, kun toiseen on tutustuttu huolella ilman että on hypätty heti sänkyyn ja saatu kaupanpäälle totaalinen sokaistuminen, joka on tarkoitettu avioliiton alkumeterille buustiksi yhteenhitsautumiseen, niin että kahden-kolmen vuoden serotoniinipöhnän aikana keritään haparoimaan toisen tuntemista sen verran pehmennetysti, että yhteistä hyvää kerkiää kertyä riittävästi pankkiin kun ensimmäiset hiertymät nousevat esiin ja vaativat molemmilta työtä. Siitä se avioelämä vasta alkaakin. Luvassa on vuoristorata, jossa ylämäkiin ei riitä vauhti, ellei molemmat ole samassa vaunussa.   Jos tuo seksuaalisen täyttymyksen oljenkorsi on käytetty ennenaikojaan, on se sokaissut järjen liian aikaisin, eikä ne todelliset deal-breakerit olekaan jääneet tutkaan. Sittenkin avioliitto voi toimia, jos kummallakin on Jumala ykkösenä ja halu ...