Näkymät vuoteen 2024

 

Uskoontuloni - Ville Turkkinen -  17.02.2020

 

Tämä on ennenkaikkea todistus Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan pelastussuunnitelmasta. Jeesus otti ihmisen muodon ja eli rikkomatta kertaakaan Jumalaa vastaan missään asiassa. Hänet murhattiin silloisen papiston/poliitikkojen toimesta Jumalanpilkasta. Hän suostui murhattavaksi minun takiani, kuoli minun sijastani, jotta välttyisin oikeudenmukaiselta tuomiolta. Jeesus kuoli, mutta kuolema ei voinut syytöntä pitää. Jeesus nousi kuolleista ja palasi Isän luokse taivaaseen ja lähetti Pyhän Henkensä, puhalsi minun sieraimiini sen Elämän Hengen, joka paratiisissa menetettiin.

Mutta näin vasta 29 vuotta syntymäni jälkeen. Lapsenuskoa minulla oli, oikeastaan aika voimakastakin, tuonne neljääntoista ikävuoteen saakka, mutta siitä oikeastaan alkoi toinen samanmittainen jakso missä katsoinkin elämästä ne omat pelikortit. Ei tullut kovin hyvä käsi.

Sain siis kristillisen kasvatuksen, luterilaisen, Jeesuksesta kotona puhuttiin ja luettiin kuvaraamattua ja käytiin välillä kirkossa Tuomasmessussa. Yläasteikään asti olin lapsenuskossa, johon sain pontta kesäisin isän suvun puolella vieraillessani Ylivieskassa, missä oli paljon uskovia. Isäkin tuli uskoon ennen kuolemaansa, mutta lähti täältä jo 1991. Siellä Ylivieskan päässä oli raamattuopetusta ja uskovaisia ystäviä, mutta kotipaikkakunnalta sellainen puuttui. Ja uskovien yhteys kun puuttui niin pikkuhiljaa sammui lapsen usko. Yläasteella alkoi kiinnostaa alkoholi ja hameväki, niinkuin suurimmalla osalla muistakin ikäisistäni pojista.

Opiskelut sujuivat hyvin. Pääsin peruskoulusta 9,5 keskiarvolla pois ja jatkoin ilmaisutaidon lukioon. Yläasteella aloitin kuntosaliharrastuksen ja kiinnostus lajia kohtaan kasvoi koko ajan, johtuen pitkälti myös läheisestä serkusta, joka alaa harrasti. Tuo treenaaminen tempaisi täysillä mukaansa niin hyvässä kuin pahassa.

Perfektionismi oli avainsana melkein kaikessa, piti olla rahaa ja lihaksia ja hieno auto ja piti pärjätä koulussa ja pärjäsinkin varsin hyvin siinä mihin ryhdyin. Armeijasta vänrikkinä ja patteriupseerina pihalle, sitten ammattikorkeakouluun.

Perfektionismiin johtaneet syyt ovat näin retrospektiivisesti jo tiedossa, mutta niiden läpikäyminen venäyttäisi tämän kirjoituksen tarpeettoman pitkäksi. Ammattikorkeakouluaikaan alkoi sivutoimisista mainoshommista tulla niin paljon töitä, että perustin toiminimen ja suunnittelin melkein viisi vuotta päätoimisesti mainoksia on- ja offline medioihin. Samaan aikaan tein portsarihommia koko ajan, joten koulu jäi opinnäytetyötä vaille vajaaksi. Rahaa, autoja, moottoripyöräilyä, biletystä, kovaa treeniä ja paljon duunia, kaikkea täysillä. 

Aika pitkään muistin vielä iltarukouksessa pyytää sukulaisilleni ja äidilleni hyviä asioita, jotenkin omalla tavallani, mutta kysymyksessä minne menemme kuoltuamme, olin tullut lopputulokseen: sinne mistä tulimmekin, ei minnekään. Olin saavuttanut varsin ateistisen pisteen. Jossain siinä kohtaa sitten ikäänkuin Jumalan käsi olisi päästäny irti niskasta, että lähde nyt poika sitten kokeilemaan omia jalkojasi. Ne olivat ehkä viimeiset kolmisen vuotta elämästä ennen uskoontuloa ja olivatkin aika synkkää aikaa. Rahan ja maineen perässä juoksua niin kovaan tahtiin, että oli pakko myös usein ”nollata”.

Sitten meni sukset ristiin suurimman asiakkaani kanssa. Meillä oli isot suunnitelmat, jotka jäivät käytännössä toteutumatta. Liekö asiakkaallani koskaan ollutkaan oikeita aikeita. Viivytyksistä ja vääristä odotuksista johtuen tuli alvien maksun kanssa ongelmia, ostettiin kämppä, tulot vähenivät, mutta elämäntyyli kuitenkin jotakuinkin säilyi samana. Sitten lopetin mainoshommat, siirryin Concrete Technology Trading Ltd:n osakkaaksi ja markkinointijohtajaksi. Siinä meni puolitoistavuotta yritystä käynnistellessä ilman palkkaa ja omat säästötkin meni. Näin jälkeenpäin katsoen oli koko touhu melkolailla ”haamujen jahtaamista”. Oltiin todella lirissä. Rahaa ei enää ollut. Uni ei tullut. CTT:n parissa tehtiin töitä koneen äärellä ja matkustelllen todella pitkiä päiviä, välillä 16h päiviä. Yritettiin rahoittaa yritystä öljy- ja sementtibrokereina, kävin sijoittajien puheilla, kaikkea kokeiltiin, mutta USA:n asuntokupla ja dollari oli hieman aiemmin romahtanut ja pankkikriisi oli käsillä, eikä kukaan luottanut kehenkään.

Meidän CTT Ltd:ssä oli teknologiaexperttinä, reilu kuusikymppinen ja parimetrinen helluntailaistaustainen mies joka työkuvioissa osoittautui älyllisesti hyvin lahjakkaaksi, viisaaksi. Ja oli uskossa! Siihen aikaan kunnioitin ainoastaan älyä tai voimaa. Tämä mies puhui uskonasioista oleellisena osana elämäänsä, mutta ilman mitään alleviivauksia.

Muistan kun olin palaamassa hänen luotaan Vaasasta ja soitin nykyiselle vaimolleni, että nyt en ymmärrä! Noin fiksu mies ja uskoo Jumalaan! Olin ihan hämmentynyt. Skypen kautta tehtiin töitä joka päivä ja kyselin siinä sivussa kaikkea, mikä uskonasioista askarrutti. Tämän miehen vastaukset ja arkipäiväinen juttelu näistä asioista ei vastannut ollenkaan luterilaista kuvaani uskosta, se oli paljon rakkaudellisempaa ja vapaampaa ja henkilökohtaisempaa. Siinä kohtaa etsikkoaikani alkoi. Uskovia ystäviä minulla ei ollut, joten kävin erilaisissa tapahtumissa ja eri seurakunnissa, aivan kuin joku olisi vetänyt minua näihin tilaisuuksiin. Aluksi pitkät ylistysosiot tai karismaattiset ja sielulliset ilmiöt se olivat aina vähän liikaa ja siinä vaiheessa jouduin ottamaan sikspäkin verran olutta kun tulin ahdistuneena tapahtumasta takaisin kotiin. Vasta jälkeenpäin huomaan millaista sisäistä kamppailua silloin on käyty! 

Sitten eräänä yönä Jumala näytti aamuyöstä unessa näyn. Tiedän sen näyksi koska voin vielä tänäkin päivänä nähdä sen mielessäni ja muistaa sen. Sitä ennen en ollut nähnyt unia vuosikausiin. Kirjaimellisti vuosikausin oli ollut vain taju kankaalla, pelkkää mustaa unen sijasta. Unessa Jumala näytti millaista on Isän rakkaus. Sellasta en ole tuntenut missään koskaan. 

Kun aamulla heräsin, tuntui kun olisin kävellyt sentin irti lattianpinnasta. Yhtäkkiä en halunnut enää kiroilla, poistin pornot tietokoneelta ja minut täytti semmonen käsittämätön rauha. Viikossa tapahtui enemmän asioita, kun mitä kymmenen vuoden terapia voi saada aikaan. Silloinen avo-, nykyinen vaimokin, huomasi tämän ja samoin myös kaikki muut tuntemani ihmiset. Olin todella äkkipikainen aiemmin, mutta nyt en halunnut enää hermostua. Vihasin ennen juoppoja ja lihavia ja vaikka ketä, olin hyvin kriittinen ja arvosteleva. Yhtäkkiä minussa heräsikin rakkaus sellasia ihmisiä kohtaan, joista ei kertakaikkiaan voi olla minulle mitään hyötyä missään elämäni vaiheessa. Kyse oli agapé -rakkaudesta, vastarakkautta odottamattomasta rakkaudesta. Tiedän siihen saakka 29 vuoden kokemuksesta, että sellaista rakkautta minussa ei ollut. Se oli Jumalan vaikuttamaa rakkautta. Kaikenlisäksi lähimmäisen rakastaminen tuntuu paremmalta kuin mikään! 

Sitten eräänä iltana mietin sängyssä silmät kiinni selälläni, että mitä se tarkoittaa kun Jeesus on Jumalan poika. Että Jumalallahan on ollut mielitettyjä kautta aikain, Aabraham, Mooses, Jaakob, Daavid ja enkeleistä on korkeampia Mikael, Gabriel jne. Mietin että voisiko Jeesus olla kaikista korkein enkeli.... Noh, en tullut mihinkään lopputulokseen, kohautin ikäänkuin olkapäitä ja kävin nukkumaan. Aamulla kun heräsin lukemaan CTT -yrityksen sähköposteja, kuulin ajatuksissani äänen "Ota Raamattu".... Puistelin päätä, että mitähä, nytkö isopyörä alkaa lyömään tyhjää? Ajattelin, että pakkoajatuksiako nämä ovat. Jatkoin toimiani ajatellen, että en ota Raamattua kun nyt pitää lukea sähköposteja. Uudestaan: "Ota Raamattu", enkä saanut mielenrauhaa ennenkuin otin Raamatun pöydän nurkasta. En ollut siihen koskenut pitkään aikaan, mutta olin nostanut sen jo esille pöydänkulmaan varastohuoneesta. 

Otin Raamatun, avasin sen vetoketjun ja aukaisin. Esiin aukesi Heprealaiskirjeen ensimmäinen luku ja aloin lukemaan. Se meni näin alkaen  3. jakeesta:

"3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, 4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”? 6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
7 Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi”; 8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. 9 Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi.” 10 Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; 11 ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, 12 ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu".
13 Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi”? 14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?"

Heti kun aloin lukemaan tuosta kohtaa, karvat nousivat käsivarsissa pystyyn. Ei ollut miljoonien yhteensattumien tulosta tämä asia, vaan Jumala puhui vaikka en ollut kysynytkään. Kysymys Jumalan pojan alkuperästä oli niin tärkeä, että Herra laittoi minulle "jauhot suuhun" samantien, ettei tuosta asiasta jäisi epäselvyyksiä.

Näistä tapahtumista uskontaival alkoi. Nyt siitä on jo toistakymmentä vuotta. Menimme Dianan kanssa naimisiin, kävin kasteella, vuosi uskoontulosta sain helluntaipäivänä Pyhän Hengen kasteen ja kielillä puhumisen armolahjan. Myöhemmin myös kielten selittämisen, profetian, ja tiedonsanojen armolahja ovat alkaneet toimimaan, juuri niinkuin muunmuassa 1. Korinttilaiskirjeen 12 luvussa mainitaan.


Menin työttömänä Raamattukouluun. Samaan aikaan oli hakemus Raamattukouluun ja olin päässyt pitkälle Marketing Talent -rekryohjelmassa, olin käynyt haastatteluissa ja minua oltiin suositeltu pirkanmaalaiseen mainostoimistoon Talentgaten toimesta, minkä suosittelu tietää yleensä todella hyvää. Oli siis kaksi rinnakkaista vaihtoehtoa, enkä osannut valita ja rukoilin, että Herra, mulla on elatuksen huolia, tytär tulossa, rahaa pitäis tienata, toisaalta haluan oppia enemmän Sinusta, älä Isä laita minua valitsemaan näiden kahden vaihtoehdon väliltä kun se on niin vaikeaa... Tämän jälkeen en koskaan kuullut Marketing Talentista tai siitä mainostoimistosta mitään, muutakun sähköpostin myöhemmin, että Marketing Talent -ohjelma on päättynyt tältä vuodelta, lycka till ensi kertaan. Raamattukoulua kävin Tampereella vuoden ja Herra piti huolen siitä että meillä oli ruokaa pöydässä. Tulot olivat niukat, siis jatkuvasti pienemmät kuin menot, mutta elämä oli toisenlaista kuin koskaan ennen. Stressi, ahdistus ja valtava suorituspaine oli poissa. Lakkasin juoksemasta rahan perässä ja luotin siihen, että Iskä pitää huolen, niinkun on Sanassaan luvannut.

Emme voineet saada lasta: viitisen vuotta turhaa yrittämistä ja useampi keskenmeno. Uskoontultuani vaimo piti ensin minua kajahtaneena, meinasi olla parisuhteessa todellinen kriisi. Ennen hedelmöityshoitoaikojen varaamista sanoin vaimolleni, että pyydetään Jumalalta. Otin illalla siis häntä kädestä kiinni kun olimme selällämme jo nukkumaanmenossa ja sanoin, että ”Isä, me haluttais vanhemmiksi, voitaisko me saada lapsi”. Seuraavat kuukautiset jäi pois. Vaimo tuli sillä samalla viikolla raskaaksi. (jälkeenpäin ollaan tosiaan laskettu päiviä). Vaimo ei vielä silloin ollut uskossa, vaan pyöri omissa turbulensseissaan. Sain kuitenkin Jumalalta toimintaohjeen; älä tyrkytä, älä painosta, anna tilaa. Luonteeni vastaisesti tein näin (ja taisin todellakin saada siihen apua) ja puolitoista vuotta minun jälkeeni vaimo sai tulla Seinäjoella todellisesti uskoon, omaa tahtiansa, omilla ehdoillansa.

Raamattukoulun jälkeen hain ja pääsin Keuruulle opiskelemaan teologian ja seurakuntatyön kandin tutkintoa. Meidän piti siis myydä asunto ja muuttaa sinne. Asunnon myynti ratkesi viimemetreillä, mutta kuitenkin ajoissa. Auto oli jo myyty aiemmin, että saatoin jatkaa ensimmäisessä raamattukoulussani. Meille jäi pari viikkoa aikaa vaihtaa kaupunkia ja muuttaa. Kaikenlisäksi saatiin asuntomme hyvällä hintaa kaupaksi vaikka Hervannassa oli huutava ylitarjonta kolmioista ja epävakaat asuntomarkkinat.


Vuoden kerkisin suorittamaan teologian opintoja Walesin yliopiston englanninkielisessä BA in Theology and Ministry programissa. Kun toinen tyttäremme syntyi, sanoin Taivaan Iskälle, että jos pitää toinen vuosi opiskella putkeen, niin tarvitaan vähintään kahdenkymmenen tuhannen euron talousihme. Asia ei ratkennutkaan niin, vaan pääsin töihin projektipäälliköksi Via Music Productionille tehden kaikkea sitä mitä hyvin osasin ja vieläpä niin että se liittyi saumattomasti siihen, mille sydämeni palaa, Taivasten Valtakunnalle. Via Music oli siis kristillinen levy-yhtiö, jonka toimialaan kuului paljon muutakin seurakuntatyöhön liittyvää; sain työni puolestakin olla mukana koulutyössä ja lähetystyössä ja näkemässä monenlaista työtä ja tointa helluntailiikkeessä ja sen ulkopuolella. Löysinpä itseni jopa opetushallituksesta Kihniön kunnan edustajana asiantuntijatehtävissä. Taivaan Isän viitoittamia teitä kulkiessa ei ole tylsää.

Teologian opiskelu näyttää siis jääneen yhteensä kahteen vuoteen, Tampereella ja Keuruulla. Kuitenkin tuo Via Musicin työ oli kuin puolitoista vuotta lisää opintoa jossa kaksi aiempaa vuotta nivottiin käytännön kautta yhteen.

Kun sitten vuoden kuluttua kävi niin, että töitä ei enää ollutkaan, samaan aikaan hajosi auto ja oli iso kasa laskuja maksettavana, vaimon isäpuoli kuoli ja tilanne tuntui äärimmäisen tukalalta, tällä kertaa sillä erotuksella, että olin jo oppinut luottamaan Jumalan huolenpitoon, niin että ahdistuksesta huolimatta sisäinen varmuus ja rauha huolenpidosta säilyi koko ajan. Huolta Isä piti, niin että loppupeleissä kun vanha työ loppui torstaina, uusi työ alkoi perjantaina. Eräs ystävä soitti, että hän korjaa autoni ilmaiseksi ja kolmas nosti minulle automaatilta tukun rahaa.

Seuraava toimeni olikin siis IT-yrityksessä myyntipäällikkönä. Otin verkkokauppaohjelmistoista kaiken selvää niin, että kahden ja puolen vuoden uran aikana kerkisin jo luennoimaan verkkokauppa-alan tapahtumissa. Tuossa toimessa alkoi kuitenkin raamit kapenemaan missä sai myyjänä liikkua, samoin kuin myynti- ja talouspaineet, sekä arjen paineet perheenisänä sairastuneen vaimon kahden pienen lapsen kanssa alkoivat tuntua raskaalta.

Kysyin Herralta rukouksessa, että saanko Iskä vaihtaa alaa. Haluaisin lähteä ajamaan rekkaa. Ajatuksenani oli, että missä muualla voisin viettää Jumalan kanssa niin paljon aikaa kuin rekan ratissa. Siellähän voisin rukoilla, kuunnella ääniraamattua, laulaa nauraa, huutaa ja mitä vaan, työn lomassa!

Kun aikani rukoilin, sain vastauksen kysymykseen, että voinko hakea opiskelemaa ajoneuvoyhdistelmänkuljettajaksi? Se oli kevättä. Vastaus kuului: ”Ei vielä, ei vielä, ei vielä. Syksyllä aukeaa tilanne, josta voit suoraan kävellä sisään.” Minä totesin Isälle, että hyvän on, hyväksyn, mutten tykkää. Lisä odottaminen ei houkutellut. Olin kuitenkin sen verran varma kuulemastani, että odotin. Tein kevään töitä, pidin kesälomat ja hain syksyllä kouluun.

Pääsin kouluun, vaikka pääsyvaatimuksena oli, että pitää olla ammattikuljettaja. Kävin koululla kysymässä, että kuinka tarkkoja te olette tämän kanssa, kun minä olen vähän Taivaan Iskän kanssa neuvotellut, että tulisin opiskelemaan. Samalla rukoilin yhden opettajan puolesta ja jäin odottelemaan. Kaksi viikkoa ennenkuin koulu alkoi, IT-firma myytiin. Siitä taas aiheutui se, etten päässytkään aikuiskoulutustuella opiskelemaan, sillä firman myymisen seurauksena valitsin ennemmin potkut kuin suosittelun seuraavaan firmaan.

Hieman meinasi hikikarpalot nousta otsalle, että jos tässä perustoimeentulotuella pitäisi opetella uutta alaa ja pitää perheestä huoli, niin tulee tenkkapoo. Ajattelin kuitenkin heti, että Isä on auttanut tähän saakka aika monen ihmeellisyyden kautta, niin kyllä hän auttaa loppuun asti. Sain TE-keskukselta viikossa puoltavan lausunnon ja vieläpä maksoivat minulle jotain korotettua lisäosaa sillä olin omaehtoisesti hakenut opiskelemaan heidän näkökulmastaan. Pääsin siis korotetulla ansiosidonnaisella opiskelemaan, mikä laskettiin autoedullisesta bruttopalkastani. Voin sanoa, että Isä järjesti minulle kuin kymmenen kuukauden palkallisen mielekkään loman, jossa sain ajella isoilla yhdistelmillä edes- ja taaksepäin pitkin Pirkanmaata.

Päivä sen jälkeen kun pääsin koulusta, tuli Norjasta soitto minne olin aiemmin hakenut ja hylännyt jo ajatuksen lukittuna ovena, että pääsetkö heti tänne. Vaimon kanssa yhteistuumauksen ja rukouksen jälkeen olin puhelusta kolmen päivän päästä Norjassa, vielä tietämättä että saanko työpaikan viikon koeajan jälkeen. Rahaa minulla ei ollut palata, sillä tilillä oli vain 150€.

Siitä tulikin mielenkiintoinen reisu, josta voisi kirjoittaa pitkästi. Sain kokemusta ja janoamaani kahdenkeskistä aikaa Herrani kanssa ajaessani kuorma-autoilla pitkin Oslon katuja ja kujia ja rekoilla pitkin Norjan vuonoja ja vuoria. Suuremman osan viikonlopuista paastosin ja rukoilin ja kävin milloin missäkin. Ihmisiä parani ja ihmeitä tapahtui niin että olin itsekin ihmeissäni.

Sieltä tultuani ajoin kymmenen viikkoa täysperävaunuyhdistelmää koti-Suomessa vain todetakseni, että sen hektisyys oli kaikkea muuta kuin mitä olin lähtenyt hakemaan - rauhaa ja stressittömyyttä ja aikaa Herran kanssa. Se työ vei aina puolet vuorokaudesta ja aikataulut olivat tiukkoja ja paikat haastavia, joten sellaista sieltä ei löytynyt. Kun koeajan jälkeen totesin pomolle, että en jää taloon, vartin päästä tuli puhelu. Siellä oli Jouni Heinonen Mokialta. Puhelu meni referoituna näin: ”Ville mitä kuuluu, joko tuut mulle töihin?”. Huomatkaa, että Jouni ei tietänyt että olin hetki aiemmin päättänyt puhelun jossa olin jäänyt pois töistä. Sattumaako?

Mokialla jatkoin niin moninaisissa hommissa, että harvassa paikassa vastaavaa voisi tapahtua. Oikeastaan kaikki mitä olin aiemmin tehnyt, oli tavalla tai toisella aktiivisessa käytössä Mokian töissä.


Sitten minulla alkoi sisältä, hengestä, nousemaan ajatus, yhä useammin ja useammin, että jos joskus vielä Big Brother -ohjelma palaisi Suomeen, pitäisi kansan nähdä yksi uskova - ei uskonnollinen - mies. Uskova äijä, joka tykkää autoista ja moottoripyöristä, mutta joka on samalla herkkä ja rakastaa lähimmäisiä aidoisti, odottamatta heiltä mitään takaisinpäin. Kun tämä ajatus oli kiihtyen ollut mielessä noin puolitoista vuotta, tuli Big Brother jälleen ohjelmistoon ja näin ilmoituksen hausta. Neuvottelin vaimon kanssa, ensin vastaus oli että ei missään nimessä, mutta rukoiltuaan hän ilmoitti, että hänellä on samanlainen tunne, kuin joskus ennen jonkun suuren edessä. Joten laitoin hakupaperit menemään, pistin kädet ristiin ja sanoin: ”Isä sulje sinä tai avaa sinä tämä ovi, minä koitan olla palaamatta tähän sen enempää, ennenkuin näen aukaisetko oven.”.

Niinpä tuli kutsu haastatteluihin. Ja seuraaviin. Ja seuraaviin ja niin edelleen. 4500 hakijasta 14 pääsi taloon. Pidän sitä aika ihmeellisenä. Siellä vietin yhdeksän kymmenestä kilpailuviikosta ja sain jopa syntymäpäivänäni siellä lukea koko Markuksen evankeliumin kansallisessa mainostelevisiossa alusta loppuun, ääninäytellen ja opettaen. Se oli evankelistalle paras lahja maailmassa.

Kaiken arjen turbulenssin yläpuolelle nostaa Jumalan antama rauha, ettei tarvi hötkyillä ja stressata kaikesta. Jeesus lupasi Joh 15:27 ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani- sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö.” Ennen tuo lause kuulosti minusta lähinnä hienolta korulauseelta, kaunista filosofiaa ja kivoja sanoja, mutta olen saanut itse omakohtaisesti kokea mitä on Jeesuksen rauha ja sitä ei voita mikään. Ja onhan se nyt hyvänen aika cooliakin kun ei asiat, jotka ennen suisti helposti ryyppäämään tai jos jonkinlaiseen masennukseen tai vihastukseen, vaikuta, vaan pystyy rauhassa näkemään, että aurinko paistaa pilvien yläpuolella aina.!

Olen saanut olla työssä Isälleni, mukana sellaisessa, josta olen luullut, että sellaista on vain elokuvissa. Olen todellakin saanut kokea, että Jeesuksen nimessä on valtava voima. Hän antoi lähetyskäskyn opetuslapsilleen, minut mukaanlukien, valtavalla mandaatilla: 

”Julistakaa evankeliumia, parantakaa sairaat, ajakaa ulos riivaajat, puhdistakaa spitaaliset. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa” Olen ajanut useamman riivaajahengen ulos, niistä tapahtumista riittäis kerrottavaa, mutta saattaa olla liian kova pala purra monelle, joka ei ole kokenut henkimaailmaa, en pureudu siihen. Tapauksia, kun olen rukoillut sairaan puolesta ja tämä on ihmeellisesti tullut terveeksi, on jo niin paljon, että en pysy laskuissa. Se tapahtuu kuitenkin juuri niinkuin Apostolien teoissakin kuvataan tapahtuneen. Päänsärkyjä, migreenejä, polvia, selkiä, rappeutunut välilevy, diabetesongelma, eturauhasvaivat, ranteita, muita jäseniä ja monia muita vaivoja on parantunut. Olen saanut myös sanoja ihmisten elämästä, mitä en voi itse mitenkään tietää. Ihmeitä tapahtuu ympärillä, se on yliluonnollista, Jumalan luonnollista.

Nyt jo yli kymmenen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, mitä ei millään järjellä pysty selittämään, että niistä voisi kirjottaa sivukaupalla ja olenkin kirjoittanut. Ainakun ihmeitä tapahtuu tai saan jonkun kokonaisuuden haltuuni, missä näen Jumalan johdatuksen, kirjoitan sen ylös, rohkaisuksi muille.

Huomisesta on tiedossa vain mitä Isä on Pyhän Henkensä kautta ennalta ilmoittanut. Siihen liittyy evankeliumin julistaminen monessa maassa. Ja useammassa maassa olen sitä jo julistanutkin. Seuraavan maan ajankohdasta ei ole vielä tietoa, lähtökäsky ei ole vielä käynyt, muutakin jännää olen kokenut, mutta katsotaan missä järjestyksessä asiat toteutuvat ja jos toteutuvat, odotellaan vahvistusta. Raamattu ilmoittaa, että kaikki profetoiminen on vajavaista. On siis hyvä ymmärtää, että emme kuule Jumalaa täydellisesti, mutta voimme oppia kuulemaan Häntä yhä paremmin. Ei siis tarvitse suinpäin hypätä jonkun satunnaisen ajatuksen perässä, vaan asia kyllä vahvistuu, niinkuin olen ylläolevin esimerkeinkin osoittanut.

En ole missään vaiheessa tullut hulluksi, niinkuin epäilyjä on esitetty. Toiset ovat arvelleet tai ehkä toivoneet, että liian kova työtahti tai liian kova juhliminen tai joku muu järkevältä kuulostava syy selittäisi tapahtuneen. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka tiukilla olinkin, ei minulla järki ollut missään kohtaa lähelläkään lähtemässä. Jumala on vaan yliluonnollisesti kohdannut minua ja vetänyt puoleensa, niin että olen joutunut ”syömään” ateistiset aatokseni ja sanani suolan ja pippurin kanssa. Ei niin, että olisin itse tehnyt jotain ratkaisevan järkevää tai hienoa vaan niin, että Jumala veti rakkaudellaan puoleensa ja pelasti minut elämään iankaikkisuuselmää jo nyt.

Nyt on henkilökohtainen suhde elävään Jumalaan, JHWH:een, uskon kautta hänen poikaansa Kristukseen Jeesukseen. Elämä on muuttunut täysin. Tyhjä tila on täytetty; siellä tyhjässä tilassa mikä kuului ennen rahalle, alkoholille, riippuvuuksille, päihteille, perfektionismille, maineelle, se on nyt Pyhän Hengen tilaa. Itsetunto perustuu Jumalan lapsen asemaan Kristuksessa Jeesuksessa, eikä onnistumisiin ja epäonnistumisiin. On rauha, on ilo, on uskova perhe. Halleluja! Jumala on suuri!