Kuinka IT-alalta hypätään rekan rattiin?

Hyppy tuntemattomaan

Työskentelin IT-alalla myyntipäällikkönä. Olin hyvä siinä ainakin mitä tuli asiakkaiden ja pomon mielipiteeseen, mutta raamit missä liikkua kapeni jatkuvasti ja hintoja piti nostaa ja tiesin, että firman taloustilannekin oli tiukka.

Luennoimassa responsiivisen teknologian
eduista verkkokauppiaille.

Paineet tuntui niskassa, varsinkin kun kotona oli vielä pari pientä lasta ja juuri läpikäyty synnytyksen jälkeinen masennus toistamiseen. Aiempana vuonna sellaisia burnoutin kaltaisia jaksoja oli pari-kolme ja seuraavan vuonna niitä tuntui tulevan tihenevämpään tahtiin sellaisia parin viikon jaksoja kun töihinmeno tuntui jo aivan ahdistavalta, vaikka kotona tilanteet olikin rauhoittumaan päin. Kyselin Herralta, että mitäs nytten, oliko mulle näissä myyntihommissa vielä jotain suurempaa, kun ei tahtoisi enää jaksaa ollenkaan?

"Ajaisin mieluummin vaikka rekkaa"

Heitin vaimolle puoliksi vitsillä, puoliksi tosissaan, että mä ajaisin mieluummin vaikka rekkaa kuin tekisin näitä myyntihommia. Olin jo hetken miettinyt, että kyllä tää arki on hektistä, että missäs muualla kuin rekan hytissä voisin olla itsekseni, rukoilla, kuunnella ääniraamattua, kuunnella musiikkia, laulaa, -siis kehittää itseäni- ja vaikka huutaa jos siltä tuntuu. Vaimo totesi, ikävä katella kun sä kärsit, no mikset aja, sä oot aina tykänny kaikista moottorivehkeistä. Ja sehän pitää paikkansa, olkoon vaikka ruohonleikkuri, jos siinä on ratti, renkaat ja moottori niin tykkään siitä (ainakin vähäsen, korreloi tehopainosuhteen kanssa). No minä siitä, että vot, pitäiskö oikeesti? Kysyin Taivaan Iskältä, että olis tällanen ajatus, että voinko hakea kouluun? Vastaus oli, että "ei vielä, ei vielä, ei vielä, syksyllä aukeaa tilanne josta voit suoraan kävellä sisään". No minä siihen, että asijja selvä, hyväksyn vastauksen vaikken siitä tykkääkään. Oli nimittäin kevät ja syksyyn tuntui olevan ikuisuus.

No mikä on kun ei tärpännyt?

Hain ensiksi TAKKiin, joka olisi maksanut 1500€. En kuitenkaan päässyt. Meinasin todeta siinä kohtaa, että ei tainnut olla mun polku sitten tämä, mutta siihen oli oma syynsä, nimittäin vaimo bongasi netistä, että SEDUlla oli tarjossa paremmalla aikataululla ja alle kolmasosalla hinnasta sama ajoneuvoyhdistelmänkuljettajan ammattitutkintoon valmistava koulutus (kevyt sanahirviö), ainoa mutta siinä oli, että pääsyvaatimuksena oli että pitää olla ammattikuski. Laitoin hakemuksen silti ja kirjoitin sinne juurikin rehellisesti, että "olen työssäni siirtänyt rekkaa ja ohjelmistotalon myyntipäällikkönä ajanut paljon henkilöautoa". Kävin vielä koulussa kysymässä ihan henkilökohtaisesti, että kuinkas tarkkoja te ootte näistä pääsyvaatimuksista ja samalla keroin vähän historiaani, sekä myös hengellisestä kulustani ja että koen että seuraavaksi on aika ajaa rekkaa.

Pääsin kouluun. Kun tiesin päässeeni kouluun, ilmoitin työpaikalla, että otan opintovapaata ja lähden opiskelemaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan ammattitutkintoa kymmeneksi kuukaudeksi ja en ole aivan varma palaanko. Olin kuitenkin ollut sen verran pitkään töissä että olin oikeutettu opintovapaaseen ja aikuiskoulutustukeen, aivan tyhjän päälle en siis ollut hyppäämässä.

Palaset loksahtelee paikalleen

Soitin hyvälle ystävälleni, koulutyöpastorille ja alansa pioneerille, että "Kuule nyt et ikinä arvaa mitä tein? Hain rekkakouluun". Meni kaksi päivää niin sain tämän kuvaviestin ja teksti oli "ostin rekan". Ja tämähän ei johtunut kouluunpääsystäni, vaan nämä asiat johdattuivat päällekkäin. Samalla ymmärsin heti johdatuksen, että tuleva työharjoittelupaikka on siinä. Tämä täysperä, kansankielellä rekka, (virallisesti rekka on puoliperävaunuyhdistelmä ja tätä kuvassa olevaa kutsutaan täyspeväraunuyhdistelmäksi tai täysperäksi) tulisi kiertämään ympäri Suomea kouluissa ja lopulta päättäen koulukiertueen  Leville jossa järjestettäisin Levi Gospel Week, ensimmäistä kertaa ever. Koskaan ei ollut Levillä tätä ennen järjestetty hengellistä tapahtumaa ja nyt kertaheitolla oli luvassa viikon mittainen kattaus huippuartisteja, no mutta siitä ehkä syntyy tekstiä joskus aivan erikseen. Tässä kohtaa oli ajatuksena, että ehkä työharjoittelun jälkeen tuo jatkuvat tämän täysperän ja evankeliumin ja koulutyön merkeissä, mutta luepa eteenpäin, miten kävi.

Tämä oli se kyseisen kuvaviestin kuva. "Ostin rekan"

Kaksi viikkoa ennen koulun alkua tuli ilmoitus, että tämä firma, missä olin töissä, on myyty. Sain kaksi vaihtoehtoa, suositellaanko mua ostavaan firmaan myyjäksi vai annetaanko potkut. Mietin siinä minuutin ja totesin, että mä otan potkut. Pyysivät vielä myöhemmin siitä uudesta firmasta harkitsemaan vielä, mutta totesin että ei kyllä tämä päätös pysyy.

Taloudellinen yllätys

Sitten vasta tajusin, että hetkinen, nyt on potkut, mites käy aikuiskoulutustuen? Oli kaksi viikkoa aikaa saada opintoasiat kuntoon. Laitoin kädet ristiin ja sanoin, että Iskä sä olet nää palaset tähän asti napsautellut paikalleen, että uskon että autat lopuissakin. Otin yhteyttä kelaan ja työkkäriin ja sanoin että nyt on kuulkaa käynyt niin että pääsin kouluun ja sen jälkeen työpaikkani myytiin ja nyt oon vähän niinkun tyhjän päällä, että voinko nyt työttömänä hakea omaehtoisesti opiskelemaan tuonne kouluun. Sain viikossa hyväksyvän päätöksen, mikä tarkoitti sitä että työllistävä koulutus omaehtoisena sai paremman tuen kuin aikuiskoulutustuki olisi alunperin ollut.

Kun ensimmäisen kerran näin tilille tulleen täyden kuukauden tuen, soitin vaimolle, että onko sun palkkas tullu vai onkohan tää joku erehdys, miten sitä on noin paljon? Mun työttömyystuki laskettiin siis mun autoedullisesta bruttopalkasta, siihen vaikutti kaksi lasta ja omaehtoisen opiskelun 9€/pvä veroton lisä. Nostin kädet pystyyn ja kiitin Herraa sillä käteen jäävä osuus oli enemmän kuin autoedun jälkeen käteen jäävän palkan osuus oli työssä ollessa.

Kliffaa koulussa

Koulupäivät oli leppoisia ja mielekkäitä.

Melkein kolmen stressaavan vuoden jälkeen ja korkeammissa koulutusasteissa opiskelleena tämä kymmenen kuukauden ammatillinen koulutus tuntui mielekkäältä lomalta, eikä rahastakaan tarvinut huolehtia. Mielenkiintoisia aiheita, opetusta pitkiä rekkamiesuria tehneiltä konkareilta ja ajelua kaikilla mahdollisilla yhdistelmillä pitkinpoikin Pirkanmaata eteen- ja taaksepäin sai mut joka aamu heräämään innoissani uuteen päivään. Nämä kaikki puhuivat mulle sitä, että olin oikealla tiellä. Koulupäivät olivat verrattain lyhyitä, mulle jäi aikaa "läksyjen lukuun" vielä pari tuntia ennenkuin muksut piti hakea päiväkodista.

Tutustuin opettajiin hyvin ja meillä oli rekan hytissä aikaa välillä pitkästikin syvällisille keskusteluille. Melkein jokainen opettajista sattui kysymään erikoista uranvaihtoani, että mikäs sut tänne sai opiskelemaan. No minähän kerroin, ja paljon muutakin. Opettajat ihmettelivät myös meidän ryhmää, kun saimme asioita aikaiseksi. Hallin järjestimme uuteen uskoon, joka oli pitkään ollut aika rempallaan, eikä siihen mennyt edes kauaa. Eräskin opettaja totesi, että hän palasi lomaltakin takaisin oikein mielellään kun meillä on ollut tän porukan kanssa niin hyvä henki.

Elämää ihmeissä

Olen elänyt kahdeksan vuotta hyvin jännittävää elämää, niin että osa ei kuullessaan usko alkuunkaan, mutta myöskin toteavat, että et sä hullustakaan kyllä mene. Koulussa rukoilin useamman opettajan puolesta. Eräs vieraileva luennoitsija oli käymässä, tiputti tunnilla kynän ja alaselkäänsä pidellen poimi kynän kuin hidastetussa elokuvassa. Joku sieltä luokasta jo huudahtikin, että mikäs sulla selässä on. Iskiasvaiva tai joku hänellä oli. Kahvitunnilla kysyin selkävaivasta uudelleen ja sanoin että saanko kokeilla yhtä juttua?

Laitoin käden siihen lonkan yläpuolelle kyljen ja selän kohdalle ja käskin hermopinnettä vapautumaan ja selkää paranemaan Jeesuksen nimessä. Sitten pyysin opettajaa kokeilemaan kumartumista. Ilme oli todellakin mainitsemisen arvoinen, whaaat, mitä ihmettä tapahtui? Selkä oli melkein kokonaan hyvä. Laitoin käden uudestaan kipukohdalle ja käskin sitä paranemaan. Kaikki vaiva lähti. Vielä kesken seuraavan tunnin opettaja pysähtyi yhtäkkiä, piteli alkaselkäänsä, katsoi minuun ja puisteli päätänsä ja sanoi että on tää kyllä ihmeellistä!

Myös toisen opettajan polvi sai lievitystä, kokonaan ei tainnut parantua. Miksi niin? En tiedä. Koulukaverin polvi parani ja toisella ranteessa oleva kipu hellitti osin. Taaskaan en tiedä miksi, mutta joskus sekin selviää. Sain siis tuoda ympärilleni Taivasten Valtakuntaa, no strings attached. Todellinen rakkaus ei kysy, että mitä siitä saa. Todellinen rakkaus ei ole minkään myymistä, eikä minkään uskon tai ideologian pakottamista toisen päälle. Se on kaikki vapaaehtoista. On hyvä jos minun elämäni voi saada aikaan sen, että toinen tahtoo tietää lisää tai näkee sen minkä häneltä ehkä puuttuu ja tahtoo samaa, mutta motiivin täytyy olla rakkaus ja palvelu. Jos osoitan rakkautta käytännön teoin tai kerron mitä itselleni on tapahtunut, se ei tule koskaan liian lujaa kohti, sillä se ei sisällä mitään vaatimusta.

Koulu kesti kymmenen kuukautta ja hieman ennen loppua fundeerasin että mihinkäs sitä menis töihin, sillä se alkuperäinen ajatus koulutyöstä ja ystäväni rekasta ei näyttänyt etenevän siinä kohtaa. Silloin eräs tuttuni, jonka kanssa muuten ollaan oltu samaan aikaan opiskelemassa teologiaa, heitti mulle facebookissa että tuu tänne Norjaan ajamaan rekkaa, täällä tienaa aika hyvin. No minä juttelin vaimon kanssa ajatuksesta ja kysyttiin Herralta, että käykö tämmönen. Vaimo tuntui saavan asiasta suuremman varmuuden kuin minä, mutta olin minäkin kovasti sitä mieltä että voisi ainakin loppukesäksi tai syksyksi lähteä. No pistin ystävältäni saamalle yhteyshenkilölle viestiä ja pyysivät sieltä suosituksia. Laitoin suosituksia pyynnöstä eteenpäin

Norjaan?!

Meni kuukauden päivät kun ei kuulunut yhtään mitään ja totesin, että tämä selvä, Norjan ovi meni kiinni, keskitytään johonkin muuhun. Kuitenkin, kävi niin että tasan yksi/(1)/one, päivä myöhemmin kun koulu loppui, tuli Norjasta soitto, että pääsetkö heti tänne? No minä totesin, että tämähän tuli nyt vähän äkkiä, että toi on aika nopea aikaehto. "No entä pääsetkö ensi maanantaiksi?", tuli seuraava kysymys ja siihenhän oli kokonaista neljä päivää. Sanoin, että konsultoin vaimoa ja palaan asiaan. Totesimme yhdessä, että kyllä me tähän lähdetään. Pakkasin nopeasti kamat kasaan ja hurautin Ruotsin läpi Norjaan.

Mitäs sitten Norjassa tapahtuikaan. Siitä toisella kertaa.