Rakas ajopäiväkirja: Norge part 6

Vika päivä jakeluhommia huomenna. Kyä tulee niin ikävä näitä poteroita ja Kustaankujia, että melkein herahtaa tippa linssiin. NOOOT

Tänään oli varsinainen geokätköilypäivä. Jalkauduin googlemapsin kanssa oikein tonne maastoon ettimään, että missä se osoite muka on kun tässä on työmaa. No siitä loihe työmaakoppiahe kolkuttamaha ja miestä haastettalemaha. Ei ollu ukko koskaan kuullutkaan kyseisestä firmasta. Eikä viereisenkään osoitteen työmaalla.

Päätin että tää me kyllä katotaan ihan maaliin asti ja kävelin tismalleen siihen missä googlemapsi näytti osoitteen olevan. Siinä kohtaa oli tyhjä soramonttu. Siihen ei kyllä suihkun lattiakaivoja oltais asennettu vielä ihan peräti muutamaan kuukauteen, että se oli hutilaaki. Tietystikään ei ollut vastaanottajan nimeä tai puhelinnumeroa. Myöhemmin päivällä saatiin salapoliisityöllä puhelinnumero ja täti ilmoitti puhelimessa, että joo ei siellä mitään oo, me ollaan muutettu ihan toiseen osoitteesen. You don´t say?

Sain ihan niinkun loppulaskennan kruunuksi sellaisen päivän, että neljä toimitusta oli ihan propellihattukamaa. Osotteet ei sinnepäinkään tai sitten kukaan ei tienny kenelle tämä heidän osoitteeseen tullut lava siis tulisi, joten lähettivät takaisin terminaaliin.

Sitten oli kolmas toimitus, jonka olin jo aiemmin yrittänyt toimittaa ja asiakas sanoi että väärä osoite, lähetä vaan takaisin lähettäjälle. Ja senhän minä toki olin ilmoittanut. Oli ihan uus viivakoodi ja kaikki ja ajoin perille asti kunnes katoin, että hetkine, nyt mä oon taas tullu näitä kinttukujia kyljet puiden oksia raapien tänne asti ja tää on se, minne tätä EI pitäny toimittaa, vaan nimenomaan sille joka sen lähetti. Olinhan mä tän sähköiseenkin järjestelmään kirjoittanut, mutta ei kai se nyt aina... Nyt se pitkä pahvipatukka, varmaan joku valkokangas on pyörinyt jo kilometrejä terminaalihallin ja autojen lattioilla, niin että haluaisin nähdä sen alkuperäisen lähettäjän ilmeen kun se kattoo sinne tötterön sisään. Noh, onneksi on vakuutukset.

No neljäs olikin sellainen, että navigaattorikaan ei tienny tarkkaan, vaan HAL2000 veti bluffit ja raksutti aikansa ja näytti, että joo tossa. Jalkauduin taas, aattelin että pakko sen on löytyä, katoin kahden korttelin sisäpihat sen navigaattorin ilmoittaman paikan kohdilta, mutta ei siinä kyllä sitä kahdeksaista ollut minkään oven päällä. Mutta ei sen väliä, sitten vasta soitin asiakkaalle ja hän totesi, että ei hän tänään ole paikallakaan, että tuutko huomenna uusiks.

Kai mä käyn kunniakierroksen vetäsemässä huomenna viimesen päivän kunniaks samaan paikkaan. Hymy ei oo kuitenkaan hyytyny.

Kyllä mä entisenä yrittäjänä vaan kovasti välillä mietin, että miten tämmönen samoilu kannattaa? Tässä oikeesti näyttäytyy a) tietojärjestelmien ja b) juitsarin ammattitaidon tärkeys. Noi kaks tekijää voi nimittäin takoa logistiikkafirmalle rahaa enemmän kuin eka arvaiskaan. Onneks on final frontier ja se on vakikuskit. Ne onneks tuntee reittinsä aika hyvin ja oppii, että osoite "vaahterakuja 5" tarkoittaakin oikeasti, että ajetaan siitä 5 kilsaa B-varastolle ja kolkutetaan salainen rystys-kantapää-combo varaston oveen ja matkitaan Haikaran kurlutusta, niin ovi aukeaa.

Seuraava päivitys tuleekin sitten jossain kohtaa puolikkaalla puolipitkän matkan ajon auvoisuudesta. Mitäköhän on luvassa. Stay tuned and God bless!

Aiheeseen sopivat kuvituskuvat on viime viikolta.

Kaikille tiiilaaa riittää, kaikille paikkoja ooooon....